Kaustisen logo.

Paljon mahdollisuuksia harrastaa vapaa-aikana

Kaikessa vapaa-aikatoimen toiminnassa; harrastusmahdollisuuksissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa noudatetaan Aluehallintoviranomaisten ja Soiten määräämiä koronasuosituksia, joten seuraathan tilannetta ja Soiten tiedotteita rajoituksista.

Sekä kunnan vapaa-aikatoimi että monet aktiiviset yhdistykset ja järjestöt järjestävät kuntalaisille monenlaista harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa.

Käy tutustumassa yhteisöjemme laajaan kirjoon ja toimintaan.

Kunta on tehnyt liikuntapalvelujen tuottamisesta kattavan sopimuksen urheiluseura Kaustisen Pohjan-Veikkojen KP-V kanssa kaikille kuntalaisille.

Kuntaosuus Perhonjokilaakson Kansalaisopistossa ja Keski-Pohjanmaan Konservatoriossa tuottaa kuntalaisille monipuolisia mahdollisuuksia sekä harrastuksiin että osaamisen kartuttamiseen.

Kunta ylläpitää Urheilutaloa ja sen lähellä olevaa ulkoliikunta-aluetta. Lähtökohtaisesti yleishyödyllisten järjestöjen alle 16-vuotiaille tai toisen asteen opiskelijoille järjestämät liikuntaryhmät eivät maksa vuokraa tilojen käytöstä.

Kunta tukee paikallisia yhteisöjä liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelujen tuottamisessa myöntämällä vuosittain kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustuksia.

Kunta myös avustaa kulttuuritoimijoitamme, kuten Kansanmusiikkiyhtye Tallaria, Kansanmusiikkijuhlien Pro Kaustinen ry:tä ja Kaustisen kamarimusiikkiviikkoa. Myös tilajärjestelyt liikunta- ja kulttuuritapahtumissa ovat osa kunnan panostusta hyvinvointiin.

Oikopolut sisältöön

Katso tapahtumista ja toiminnasta myös näistä

Viikoittaiset ryhmät

Eräkerho

Kerho kokoontuu noin kaksi kertaa kuukaudessa. Toimintaa kerhoissa järjestävät Perhonjokilaakson riistanhoitoyhdistys, Kaustisen kalastuskunta ja paikalliset metsästäjät. Kerhossa tutustutaan eränkäynnin ja kalastuksen saloihin. Toiminnasta voit kysellä Erja Kukkolalta puh. 040 547 9308.
Ei osallistumismaksua. Tervetuloa mukaan toimintaan!
Kevään kerhokausi aloitetaan Pilkkikisalla Viiperin soramontulla su 22.1. klo 10.00. Kisassa palkintoina lahjakortti ja elokuvalippuja. Vapaa-aikatoimi tarjoaa osallistujille nuotiomakkarat.

Sählyä & muita pelejä

Alakouluikäisten liikuntakerho Urheilutalon salissa tiistaisin klo 17.30-19.00. Kerhon aiheet vaihtelevat viikoittain: sähly, nerf ja kaupunkisota. Samaan aikaan Urheilutalolla on tarjolla muutakin toimintaa, voit käydä tutustumassa ilma-ase- ja jousiammuntakerhoon sekä kevään aikana mahdollisuus kokeilla myös seinäkiipeilyä. Kerho on maksuton, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Pelikerhon ohjaajina Alpi Palola ja Roni Varila.
Tervetuloa mukaan!

Showtanssikerhot

Tunnit pidetään Urheilutalon peilisalissa. Osallistumiseen ei tarvita aikaisempaa tanssitaustaa, vaan kaikki ovat tervetulleita tanssimaan. Selinan ja Meean ryhmiin mahtuu vielä uusia oppilaita mukaan! Ohjaajina Meea Heikkilä, Selina Puusaari, Salla Valo ja Salla-Maria Kuoppala.

Maanantai
Alakoulu 1.-3. lk klo 16-17
Alakoulu 4.-5. lk klo 17-18
Ohjaajana Meea Heikkilä.

Torstai (HUOMIO! Päivä ja kellonaika muuttuneet)
Alakoulu 5. lk–yläkoulu 9. lk klo 17.00-18.30
Ohjaajana Selina Puusaari.

Perjantai (HUOMIO! Sallan ja Salla-Marian ryhmät alkavat vasta viikolla 4)
Belindat klo 15-16 (yläaste 7.-9. lk)
Celiat klo 16-17 (lukioikäiset ja sitä vanhemmat)
Feliciat klo 17-18 (Aikuiset +25v.)
Ohjaajina Salla Valo ja Salla-Maria Kuoppala

Ilmoittautumiset ja lisätietoja:
I Alakoulu 1.-3. lk ja 4.-5. lk Meea Heikkilä numerosta 040 675 3150.
II Alakoulu 6. lk – yläkoulu 9. lk Selina Puusaari numerosta 045 158 2314.

Osallistumismaksu / lukukausimaksu: 50 € kevätkausi tai 5 €/kerta. Ohjaajat keräävät maksutiedot ensimmäisen tanssitunnin yhteydessä laskutusta varten.

Kuntonyrkkeily

Torstaisin klo 17.30-19.00 Urheilutalon tatamilla nuorille ja aikuisille. Vuoro on maksuton!
Ohjaaja Niiles West. Lisätiedot p. 040 413 4424.

Ilmakivääri- ja ilmapistooliammunta

Ammuntavuoro kaikenikäisille tiistaisin klo 17.30-19.30 urheilutalon juoksusuoran kuntosalin puoleisessa päädyssä. Alle 10-vuotiailla on oltava huoltaja mukana! Alle 16-vuotiaille vuoro on maksuton. Aikuisilta
5 €/kerta tai 50 € kevätkausi sisältäen ilmapistoolin/ilmakiväärin käytön, kohtuullisen määrän panoksia ja tauluja sekä ohjauksen. Vetäjänä Tuula Nenonen.

Senioreiden kuntojumppa

Erilaisia senioreille sopivia liikuntaharjoituksia urheilutalon tatamilla Leena Känsäkankaan opastuksella torstaisin klo 10-11. Osallistumismaksu 3 €/kerta. Osallistumisesta pidetään kirjaa ja käynneistä laskutetaan osallistumiskertojen mukaan kauden päätyttyä.

Ikääntyvien vesijumppa (HUOM! Kellonaika muuttunut)

Vesijumppa ikääntyville tiistaisin klo 12.10-12.45 Vetelin uimahallilla. Jumpasta peritään ainoastaan uintimaksu. Lisätietoja liikuntakeskus / uimahalli puh. 050-579 0176.

Vuotuiset vapaa-aikatoimen kampanjat

Kaustisen kunnan sisäinen pyöräilykampanja 1.4.-30.9.

Pyöräilysuoritukset voit merkitä henkilökohtaiseen suorituskorttiin, joita on saatavilla kunnantalon aulan esiteseinustalla ja netissä kunnan sivuilla. Suoritukset voi merkitä myös paperille, johon kirjaat liikuntasuoritustesi päivämäärän, kilometrit yhteensä, suorituskerrat yhteensä, nimesi ja osoitteesi. Pyöräily- ja muut liikuntasuoritukset voi kirjata myös ympäri Kaustista oleviin kuntolaatikoihin. Kampanjaan osallistuvien kesken arvotaan ostokortteja, elokuvalippuja ym. palkintoja.
Mikäli haluat osallistua 100 euron ostokortin arvontaan, toimi seuraavasti:
– pyöräile vähintään 1000 km kampanjan aikana
– merkitse ajetut kilometrit (väh. 1000 km) henkilökohtaiseen suorituskorttiin. Suorituskortti löytyy  tulostamalla lomakkeista.
– Palauta kortti kunnantoimiston aulassa olevaan laatikkoon tai Urheilutalolle vapaa-aikatoimistoon syyskuun puoliväliin mennessä.

Liikuntakampanjoihin osallistuessasi sitoudut siihen, että palkintoja arvottaessa nimesi julkaistaan kunnan julkisessa viestinnässä, kuten kotisivu, kuntatiedote ja somekanavat.

Pyöräilymaaottelu 3.4.-29.9.

Kaustisen ja Vetelin kuntien välisen pyöräilymaaottelun osallistumisaikaa pidennettiin kahdella kuukaudella. Kampanja alkaa ma 3.4. klo 9.00 ja jatkuu 29.9. klo 15.00 saakka. Kaustislaiset käyvät merkitsemässä pyöräilysuorituksensa Vetelin liikuntakeskuksen seinällä postilaatikossa olevaan vihkoon. Pyöräilysuorituksia voi tehdä useita samalle päivälle. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Kelataan porukalla Kaustinen voittoon!
Liikuntakampanjoihin osallistuessasi sitoudut siihen, että palkintoja arvottaessa nimesi julkaistaan kunnan julkisessa viestinnässä, kuten kotisivu, kuntatiedote ja somekanavat.

Kävele, jumppaa tai juokse -liikuntakampanja 1.9.-31.12.

Kampanja toteutetaan vuosittain 1.9.-31.12. välisenä aikana. Osallistua voit merkitsemällä suorituksesi ympäri Kaustista oleviin kuntolaatikoihin tai henkilökohtaiseen suorituskorttiin. Kortteja saat kunnantoimistosta sivistystoimen aulassa olevalta pöydältä,  tulostamalla lomakkeista  tai kirjaamalla suorituskerrat vaikka ruutupaperille. Suoritukseksi hyväksytään vähintään ½ tuntia kestävä kävely tai juoksu sekä osallistuminen jumppaan. Kampanjaan osallistuvien kesken arvotaan ostokortteja, elokuvalippuja ym. palkintoja. Palauta suorituskorttisi kunnantalolle sivistystoimen aulassa olevaan laatikkoon tammikuun puoliväliin mennessä.

Hiihtokampanja 1.1.-31.3.                                                

Kampanja toteutetaan 1.1.-31.3. välisenä aikana. Osallistua voit merkitsemällä suorituksesi ympäri Kaustista oleviin kuntolaatikoihin tai henkilökohtaiseen suorituskorttiin. Kortteja saat kunnantoimiston aulassa olevalta pöydältä tai tulostamalla tästä. Suoritukseksi hyväksytään vähintään ½ tuntia kestävä liikuntasuoritus. Kampanjaan osallistuvien kesken arvotaan ostokortteja, elokuvalippuja ym. palkintoja. Palauta suorituskorttisi kunnantalolle sivistystoimen aulassa olevaan laatikkoon huhtikuun puoliväliin mennessä.

Liikuntakampanjoihin osallistuessasi sitoudut siihen, että palkintoja arvottaessa nimesi julkaistaan kunnan julkisessa viestinnässä, kuten kotisivu, kuntatiedote ja somekanavat.

Kuntolaatikot kylittäin:

Jylhä
– vanhan koulun piha
Järvelä
– päätien varressa
– kuntopolun / hiihtoladun varressa
Kirkonkylä
– pururadan/hiihtoladun varressa
– ampumaradan liittymä
– Oosinharjulle vievän kävelytien varrella
– Pappilantie, Puumalaan vievän tien päässä
Kalavesi
– Vissavedelle vievän tien risteys
Känsälä
– Jokinivankankaantien päässä
Köyhäjoki
– Köyhäjoen valaistu latu
– Pajuojan risteys
– Känsäkangas
Nikula
– Nikulan risteys
Paavola
– sillankorva
Salonkylä
– entisen KPO:n piha
Varila
– Varilantien varrella olevan aitan seinässä
Juoperi
– Kortenevantiellä retkeilyreitin varrella
Viiperi
– Viiperin vanhantien varressa
Vintturi / Tastula
– Viitalan risteys

Huomioithan kuntovihkoon tai liikuntakampanjoihin osallistuessasi, että nimesi on silloin julkista tietoa ja nimesi listalla voivat nähdä kaikki kuntolaatikoilla käyvät.

Liikuntakampanjoihin osallistuessasi sitoudut siihen, että palkintoja arvottaessa nimesi julkaistaan kunnan julkisessa viestinnässä, kuten kotisivu, kuntatiedote ja somekanavat.