Kunnan reskontra on suljettu 17.12.2024 – 6.1.2025 -> Lisätietoja

Kaustisen logo.

Vapaa-aika ja kulttuuri

Kunnassamme on monipuolisia mahdollisuuksia toimia ja harrastaa vapaa-aikana. Meillä toimii suuri joukko aktiivisia yhdistyksiä ja yhteisöjä, jotka tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisäävää harrastustoimintaa ja tapahtumia vauvasta vaariin. Kunnan oma vapaa-aikatoiminta täydentää tarjontaa. 

Kunta on tehnyt kattavan sopimuksen liikuntapalvelujen tuottamisesta kaikille kuntalaisille urheiluseura Kaustisen Pohjan-Veikkojen kanssa ja liikuntaharrastamisen mahdollisuuksien kirjo on laaja. 

Elävä kulttuuriperintömme on ylpeytemme aihe. Tavoitteena on, että Kaustinen on Suomen johtava kansankulttuurikunta, jossa eri kulttuurin lajien ja taiteen muotojen välinen yhteistyö on rohkeaa ja uutta luovaa. Kunnassa järjestetään vuosittain kansainvälinen kansanmusiikin ja -tanssin tapahtuma Kaustinen Folk Music Festival. Kaustislainen viulunsoitto lisättiin joulukuussa 2021 Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Vuonna 2023 Kaustinen vastaanotti Vuoden Kulttuurikehto-tittelin kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:ltä.

Kunta tukeekin aktiivisesti paikallisia yhteisöjä kulttuuripalvelujen tuottamisessa. Tutustu myös kunnallisen kirjastomme tapahtumiin. Kirjasto palvelee myös omatoimikirjastona päivittäin klo 7.00 – 22.00.

Oikopolut sisältöön

Vuosiaikataulu

Tammikuu

• Kamarimusiikkiviikko
• Hiihtokampanja

Helmikuu

• Talvilomaviikon tapahtumat lapsille ja nuorille
• Avustusten haku liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimintaan
• Hiihtokampanja

Maaliskuu

• Hiihtokampanja

Huhtikuu

• Lukion musikaali
• Pyöräilykampanja
• Avustukset liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimintaan

Toukokuu

• Unelmien liikuntapäivä
• Ottosten Kevätkonsertti
• Showtanssijoiden Kevätnäytös
• Kevätkuihailut
• Pyöräilykampanja

Kesäkuu

• Näppärikurssi
• Liikuntatoimen uimakoulut lapsille
• Päiväleirit alakoululaisille
• Moukarikarnevaalit
• Pyöräilykampanja

Heinäkuu

• Kansanmusiikkijuhlat
• Ulkokaustislaisten päivä
• Pyöräilykampanja

Elokuu

• Salivuorojen varaaminen toimintakaudeksi
• Pyöräilykampanja

Syyskuu

• Hurjat hämyilyt
• Kävele, jumppaa ja juokse -liikuntakampanja

Lokakuu

• Syyslomaviikon tapahtumat lapsille ja nuorille
• Taiteiden päivä ja ilta
• Elokuvaviikko
• Kävele, jumppaa ja juokse -liikuntakampanja

Marraskuu

• Mielenterveysviikko
• Lasten elokuvatapahtuma
• Ottosten Syyskonsertti
• Kaustisen Joulunavaus
• Kävele, jumppaa ja juokse -liikuntakampanja

Joulukuu

• Kaustisen Joulukalenteri
• Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet
• Kulttuuripalkinto
• Arkiliikkuja-tunnustus
• Tanssin ilta – Showtanssijoiden syksyn esitys
• Kävele, jumppaa ja juokse -liikuntakampanja

Kysy lisää vapaa-aikasihteeriltä. Hänen toimipisteensä on kunnanvirastolla.

Hyödyllisiä linkkejä:

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustukset

Kunta tukee paikallisia yhteisöjä liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelujen tuottamisessa myöntämällä vuosittain pienavustuksia.

Lisäksi talousarviokäsittelyssä nimettyinä avustuksina kunta on tukenut vuosittain Kansanmusiikkiyhtye Tallaria, Kansanmusiikkijuhlien Pro Kaustinen ry:tä ja Kaustisen kamarimusiikkiviikkoa. Kunta tukee myös tilajärjestelyin kulttuuritapahtumia ja -toimintaa. Kaustisen kunta avustaa myös Kaustisen Kansantaiteenkeskus Oy:tä, joka ylläpitää Kaustisen Kansantaiteenkeskusta. Sen osakkeista kunta omistaa pääosan.

Lähtökohtaisesti yleishyödyllisten yhdistysten alle 16-vuotiaille tai toisen asteen opiskelijoille järjestämä toiminta ei maksa vuokraa kunnan tilojen käytöstä. Lue tarkemmin sivistystoimen palveluhinnastosta, jonka löydät lomakkeista.

Sivistystoimen käyttötaloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä tammi-helmikuussa avataan avustushaku. Avustukset myönnetään maalis-huhtikuussa. Tarkista tarkat hakuajat vuosittain kunnan sivuilta. Linkki avustusten hakulomakkeeseen.

Avustusten myöntöperusteet

  1. Avustukset kulttuuritoimintaan
    Järjestöt, ryhmät ja yksityiset henkilöt voivat hakea avustusta kaikkeen Kaustisella tapahtuvaan tai kaustislaisia hyödyttävään taide- tai kulttuuritoimintaan. Erityisesti arvostamme toimintaa, joka lisää yhteisöllisyyttä, edistää yhteistyötä eri toimijoiden välillä, monipuolistaa kulttuuritarjontaa tai tuottaa elämyksiä ja hyvinvointia kulttuurin keinoin mahdollisimman laajalle joukolle kaikenikäisiä kaustislaisia. Avustusta voidaan hakea myös kulttuuritilaisuuden järjestämiseen tai kulttuuriprojektiin.
  2. Avustukset nuorisotoimintaan
    Nuorisoavustusta voivat hakea yhdistykset, vapaamuotoiset harrastajaryhmät (esim. bändit) ja yksityiset henkilöt kaustislaisten nuorten tai Kaustisella opiskelevien nuorten parissa tapahtuvaan työhön tai harrastustoimintaan. Hakijan tulee olla alle 29-vuotias, tai mikäli hakijana on yhdistys tai ryhmä, tulee valtaosan sen jäsenistä olla alle 29-vuotiaita.
  3. Avustukset liikuntatoimintaan
    Liikunta-avustusta voivat hakea yksityiset henkilöt ja vapaamuotoiset liikuntaryhmät, Kaustisella tapahtuvaan tai kaustislaisia hyödyttävään liikuntatoimintaan. Avustusta ei myönnetä seuroille eikä suoraan kuntaorganisaation sisällä toimiville yksiköille kuten kouluille. Avustuksia myönnettäessä painotetaan erityisesti toiminnan terveysvaikutuksia, kaikenikäisten kaustislaisten liikunnan kehittämistä ja monipuolistamista ja uusien liikkujien innostamista mukaan toimintaan. Avustusta voi hakea myös liikuntatapahtuman järjestämiseen.

Kaikkien avustusten osalta toiminta ei saa olla riippuvainen kunnan avustuksesta.

Loading