Kaustisen kunnan sivistyslautakunta on 16.4.2025 kokouksessaan hyväksynyt erityisliikuntakortin käyttöönottamisen kunnan palvelutuotannossa. Erityisliikuntakortti on vammaisille ja pitkäaikaissairaille tarkoitettu kortti, jonka avulla heitä pyritään osallistamaan kuntouttavaan liikuntaan. Kortti oikeuttaa haltijansa saamaan alennusta määrättyjen liikuntapalvelujen tuottajien palveluista.
Määräaikainen erityisliikuntakortti
Erityisliikuntakorttia on mahdollista käyttää Vetelin uimahallissa, Kuntofarmilla ja Hotelli Kaustisen kuntosalilla. Erityisliikuntakortti on voimassa määräaikaisesti 31.12.2026 saakka.
Kaustisen kunnan ei ole mahdollista saada tietoonsa kuntalaisten henkilökohtaiseen terveyteen liittyviä tietoja, joten on mahdotonta ennustaa, kuinka moni kuntalaisista on oikeutettu erityisliikuntakortin käyttöön. Kunnan rajallisen budjetin takia, erityisliikuntakortin myöntämisessä täytyy tehdä ostoa rajoittavia toimia, jotta kunnalle aiheutuvat kustannukset eivät nousisi kohtuuttomasti. Myönteisen erityisliikuntakorttipäätöksen saaneille henkilöille annetaan vuonna 2025 yhteensä 4 seteliä ja vuonna 2026 yhteensä 6 seteliä, joilla voi ostaa edullisempaan hintaan liikuntapalveluja.
Liikuntakortin edut
Vetelin uimahallin hinnasto:
| Aika | Erityisliikuntakortti aikuiset | Erityisliikuntakortti lapset ja nuoret (alle 20-vuotiaat) |
| 1 krt | 2,50 € | 2,00 € |
| 10 krt | 22,50 € | 17,50 € |
| 20 krt | 40,00 € | 30,00 € |
| Vesijumppa | Kertamaksu + 1,50 € | Kertamaksu + 1,50 € |
Hotelli Kaustisen hinnasto:
| Erityisliikuntakortti | |
| Kuntosali kertamaksu | 2,00 € |
| Kuntosali 10 kerran maksu | 15,50 € |
Kuntofarmin hinnasto:
| Erityisliikuntakortti | |
| Henkilökohtainen kulkutägi | 8,00 € (ei alennusta) |
| Kuntosalikortin lataus 1kk | 14,95 € |
Kuntosaleilla ei ole erillistä hinnastoa lapsille ja nuorille.
Hakeminen
Erityisliikuntakorttia haetaan sähköisesti osoitteessa https://formbox.fi/e-form/fi/kaustinen/9ad9e1f4ca
Turvallisen asioinnin varmistamiseksi käytämme vahvaa tunnistautumista. Tämä tapahtuu esimerkiksi verkkopankkitunnuksella tai mobiilivarmenteella.
Hakemukseen tulee liittää valokuva tai kopio Kela-kortin taustapuolella olevista koodeista tai lääkärintodistus taikka muu lausunto, josta kortin tarve voidaan todentaa. Liitä mukaan myös tuore valokuva, josta kortinhakija on helposti tunnistettavissa. Valokuva saa olla selfietyyppinen
Jos sähköisen hakemuksen hyödyntäminen ei ole mahdollista, lomakkeen voi noutaa kunnantoimistolta. Paperinen lomake palautetaan liitteineen Kaustisen kunnanvirastolle tai sivistyksen toimistolle Kansantaiteenkeskukselle. Kuoreen merkintä: ”Erityisliikuntakortti”.
Huomioithan seuraavat seikat hakemusta lähettäessäsi:
- Valokuva: Hakijan tulee olla selkeästi tunnistettavissa valokuvasta. Kuva ei saa olla yli kuusi kuukautta vanha. Valokuva voi olla kännykällä otettu suora kasvokuva.
- Liitteet: Kaikkien liitteiden tulee olla selkeitä ja helposti luettavissa. Myös liitteet voivat olla kännykällä otettuja kuvia, kunhan laatu on riittävä.
- Hakemuksen toimittaminen: Hakemukset tulee toimittaa sähköisen lomakkeen kautta tai paperiversiona mikäli sähköisen lomakkeen käyttö ei ole mahdollista. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä. Jos toimitat hakemuksen paperisena, varmista että käsialasi on selkeästi luettavissa.
- Täydennyspyynnöt: Jos pyydämme lisätietoja tai täydennystä, hakemus tulee tehdä uudelleen. Lisätietoja ei saa toimittaa sähköpostitse, koska tavallinen sähköposti ei ole tietoturvallinen.
Lue ohjeet huolellisesti ja täytä lomake tarkasti. Puutteelliset tai epäselvät hakemukset voivat viivästyttää erityisliikuntakortin myöntämistä.
Mikäli päätös on myönteinen, kuvallinen erityiskortti, erityiliikuntakorttisetelit sekä hinnasto lisätietoineen lähetetään hakemuksen mukana annettuun osoitteeseen. Hakemuksen mukana olevat liitteet poistetaan ja tuhotaan päätöksenteon jälkeen.
Hakemuksia käsitellään viraston aukioloaikana saapumisjärjestyksessä.
Erityisliikuntakortti: myöntämisperusteet
Kelakortin tunnuksilla myönnettävät kortit:
- astmaatikot Kela-kortin tunnus 203
- diabeetikot Kela-kortin tunnus 103
- lihastautia sairastavat Kela-kortin tunnus 108
- mielenterveyspotilaat Kela-kortin tunnus 112
- MS-potilaat Kela-kortin tunnus 109 tai 303
- Parkinsonin tautia sairastavat Kela-kortin tunnus 110
- reumaa sairastavat Kela-kortin tunnus 202
- sepelvaltimotautia sairastavat Kela-kortin tunnus 206
- sydämen vajaatoimintaa sairastavat Kela-kortin tunnus 201
- epileptikot Kela-kortin tunnus 111
Lääketieteelliseen lausuntoon perustuen myönnettävät kortit:
- cp-vammaiset (diagnoosi G80) kelan hoitotukipäätös tai lääketieteellinen selvitys
- etenevät keskushermoston sairaudet (diagnoosit G10-G13), lääketieteellinen selvitys
- kehitysvammaiset kehitysvammahuollon lausunto, kelan hoitotukipäätös tai lääketieteellinen selvitys
- vaikea-asteinen nivelrikko; polvi tai lonkka, lääketieteellinen selvitys
- spinaalistenoosi (selkäydinkanavan ahtauma), lääketieteellinen selvitys
- lihastautia sairastavat (diagnoosi G70-G73) lääketieteellinen selvitys
- mielenterveyspotilaat (diagnoosi F32.2) lääketieteellinen selvitys
- MS-tauti (diagnoosi G35) lääketieteellinen selvitys
- rintasyöpäpotilaat lääketieteellinen selvitys, enintään 3 v leikkauksesta
- aivohalvaus- / afasiapotilaat – pysyvä toimintakyvyn haitta; lääketieteellinen selvitys
- sairaalloinen ylipaino BMI >40, lapset >35 (terveydenhoitajan lausunto)
- osteoporoosia sairastavat; lääketieteellinen selvitys (luuntiheysmittaus)
- vammaiset lapset lääketieteellinen selvitys (esim. ADHD, autismi, epilepsia, sydänlapset, syöpää sairastavat, astma, diabetes, reuma.) Alle 16 v.
- invaliditeetin haittaluokka vähintään 11 tai haitta-aste 55 %, lääketieteellinen selvitys
Muut perusteet
vammaisten P-pysäköintilupa
Vähimmäisvaatimusten mukaiset haittaluokat:
Alaraaja, selkä tai selkäydin: haittaluokka vähintään 11 (vaikea toiminnanvajavuus tai vaikea selkäydinvammaisuus)
- Alaraaja: Voi liikkua vain apuneuvoon raskaasti nojaten tai lyhyitä matkoja kerrallaan, pahat liikerajoitukset useissa nivelissä, toispuoleinen amputaatio, jossa proteesin käyttö ei ole mahdollista.
- Selkä: Pysyvä vaikea-asteinen ryhtivirhe, rintakehän tai lantion vaikea epämuotoisuus, selkäranka täysin jäykkä, riisuutuminen ja pukeutuminen huomattavasti vaikeutuneet, vaikeita alaraajojen neurologisia puutosoireita.
Selkäydin: Liikkumista ja omatoimisuutta haittaavia halvauksia, raajoissa spastisuutta. Rakon ja peräsuolen hallinta puutteellinen.
Liikuntakykyä haittaava hengitys- tai verenkiertoelinten sairaus: haittaluokka vähintään 11 (vaikea toiminnanvajavuus)
Hengityselimet: hengenahdistusta esiintyy jo kevyessä rasituksessa kuten tasamaata normaalia vauhtia kävellessä, kerrosvälin portaita noustessa ja tavallisissa kotiaskareissa. Normaalia hitaampi kävely tasamaalla mahdollinen. Huippuvirtausarvoissa suuria vaihteluita eikä lääkityksen avulla päästä odotusarvoihin. Fyysisen rasituksen sietokyky huono sisätiloissakin. Sairaus rajoittaa päivittäisiä toimintoja. Pahenemisvaiheita kuukausittain. Päivystysluontoisen hoidon ja sairaalahoidon tarve useampia kertoja vuodessa.
Haittaluokitusta määriteltäessä mahdollisista erillisistä vammoista saatuja haittaluokkia ei lasketa yhteen. Yhdistelmä useista sairauksista, jotka eivät nimenomaan yhdessä vaikuta liikkumiseen, ei oikeuta alennukseen.
Verenkiertoelimet: Oireita esiintyy jo kevyessä rasituksessa kuten tasamaata normaalia vauhtia kävellessä, kerrosvälin portaita noustessa ja tavallisissa kotiaskareissa. Normaalia hitaampi kävely tasamaalla mahdollinen. Vaikeata verenpainetautia sairastavat, joiden diastolinen verenpaine on asianmukaisesti toteutuneesta hoidosta huolimatta jatkuvasti yli 120 ja joilla on todettu komplisoivia orgaanisia muutoksia munuaisissa, aivoissa tai sydämessä.
Aivojen vamma tai kehitysvammaisuus: haittaluokka vähintään 11 (vaikean aivovamman jälkitila tai vaikea kehitysvammaisuus)
- Aivot: Vamman primaarioireet viittaavat vaikeaan aivovammaan. Todetaan huomattavaa paikallista tai yleistä aivovauriota. Mentaaliset oireet, joiden ohessa voi esiintyä eriasteisia neurologisia puutosoireita kuten pareeseja ja kielellisiä häiriöitä, ovat tuntuvia ja haittaavia. Epilepsiakohtauksia voi esiintyä toistuvasti hoidosta huolimatta.
Kehitysvammaisuus: Vaikea psyykkinen kehitysvammaisuus, autismi tai muu vaikea tunne-elämän häiriö. Jokapäiväistä ulkopuolista apua tarvitseva liikuntavamma tai muu neurologinen vamma. Epilepsiakohtauksia esiintyy toistuvasti hoidosta huolimatta.
Muu liikuntaesteisyys: haittaluokka vähintään 11 (vaikea toiminnanvajavuus)
Kykenee vain hyvin kevyeen tai hyvin rajoitettuun liikkumistoimintaan. On päivittäisissä toiminnoissa jossain määrin riippuvainen toisen henkilön avusta.
Silmät ja näkökyky: haittaluokka vähintään 15
- Paremman silmän näöntarkkuus laseilla korjattuna enintään 0.1 (E-taulunäkö) tai näkökentän ulottuvuus keskipisteestä korkeintaan 20 astetta tai muu vastaavan haitan aiheuttava näkövika.
Sivistyslautakunta pidättää oikeuden päivittää kriteerit tarvittaessa.
Tietosuojaselosteen löydät tästä Tietosuojaseloste erityisliikuntakortti 2025.
![]()