Kunnan maksuliikenne on suljettu 15.7. – 4.8.2024!

Kaustisen logo.

Kiusaamisesta KIPU.-luento vieraili Kaustisella

Kaustisen kunta tarjosi yläkoululaisille sekä musiikkilukiolaisille kiusaamista sekä kiusaamisen ehkäisemistä käsittelevän luennon. Tunnin kestävä luento toteutettiin erillisinä luentoina musiikkilukion sekä yläkoulun eri vuosiluokkien oppilaille. Luennoitsijoina toimivat nyrkkeilyvalmentaja Amin Asikainen sekä viihdetaiteilija Mikko Kartano, jotka ovat luoneet Kiusaamisesta KIPU. konseptin. Luento sisälsi luennoitsijoiden omakohtaisten kokemusten lisäksi musiikkia sekä videomateriaalia muun muassa kiusaamisen seurauksista.

Oppilaitoksille suunnattu Kiusaamisesta KIPU. konseptin tavoitteena on herätellä pohtimaan kiusaamista, sen syitä ja vaikutuksia. Konsepti pyrkii myös tarjoamaan välineitä omaan ajatteluun sekä rohkaisee empatiaan, jotta osaisimme kohdella toisiamme paremmin. Konseptin tärkeimpänä viestinä on: Kiusaamisesta aiheutuu suunnatonta kipua, joka jää kiusatun elämään koko hänen loppuelämänsä ajaksi.

Tärkeinä nostoina luennosta jäi mieleen:

  • Puuttuminen kiusaamiseen ja puhumisen tärkeys
    O
    n tärkeää, että kiusattu kertoo ja puhuu kiusaamisesta vanhemmalle tai muulle turvalliselle henkilölle. Kiusaamiseen on puututtava heti, ettei tilanne pahene. Kiusaamisen seuraukset kantavat kauas.
  • Yksi kaveri riittää.
    Jo yksi luotettava ja tsemppaava ihminen elämässä riittää kannustamaan ja auttamaan vaikeiden asioiden ja aikojen yli.
  • Opiskeleminen kannattaa aina.
    Opiskeleminen on tärkeää, vaikka omat urahaaveet olisivatkin muualla kuin lukuaineissa.
    Ei pidä jäädä kotiin makaamaan, vaan on tärkeä olla jokin syy nousta ylös aamuisin.
  • Heikompien puolustaminen ja anteeksianto
    Heikompia tulee aina puolustaa ja tukea, kun siihen on mahdollisuus.
    Anteeksianto ja katkeruudesta irti päästäminen on erittäin tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta.
  • Kiusaaminen on rikos.

Lisätietoa Kiusaamisesta KIPU. konseptista löydät täältä: https://www.kiusaamisestakipu.com/

Loading