Kaustisella kuhisee vilkas yhdisty ja järjestötoiminta
Kaustisen seutukunnan tapahtumakalenterista löydät tulevat tapahtumat keskitetysti.
Kaustisen seutukunnan tapahtumakalenteri
Yhdistyksiä, järjestöjä ja yhteisöjät listattuna. Jos omasi puuttuu listalta ole yhtydessä palveluneuvojaan.
Virkkalan Perinneseura ry
Virkkalan Perinneseura ry on kotiseututyötä tekevä kaustinen yhteisö, joka pitää yllä Kraatarimuseota Pajalassa. Yhdistys järjestää tilaisuuksia, joissa harrastetaan monipuolisin tavoin erilaisia kulttuurin muotoja konserteista, runoista käden taitoihin ja näytelmiin. Kraatarilla voidaan myös kokoontua perhejuhliin, kokouksiin ja muuten vain palavereihin. Tilat sopivat hyvin aina 30 hengen tilaisuuksiin saakka. Tilavuokrausta voi tiedustella yhdistyksen puheenjohtajalta Pekka Kivelältä puhelimitse tai sähköpostilla.

Kansanmusiikkiyhtye Tallari

Kaustisella vuodesta 1986 toiminut Tallari on maan ainoa orkesterien valtionosuuden piirissä oleva kansanmusiikkikokoonpano. Tallari kiertää esiintymässä ympäri maata, urakoi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla
monenlaisissa produktioissa ja järjestää Pelimannitalossa Kaustisella teemoitettua kausikonserttisarjaa vierailijoiden kera. Tallari on tilattavissa myös yksityis- ja yritystilaisuuksiin tarjoamaan ainutlaatuisen laajan ohjelmistonsa kansanmusiikkihelmiä kulloiseenkin tilaisuuteen sopivasti.
Yhtyeen peruskokoonpanoon kuuluvat Katri Haukilahti, Arto Järvelä, Esko Järvelä ja Sampo Korva. Tallaria
hallinnoi Kansanmusiikki-instituutti ry.
Kaustisen kamarimusiikkiviikko

Kaustisen kamarimusiikkiviikko järjestetään vuosittain tammi-helmikuun vaihteessa jo vuodesta 1979 alkaen. Tapahtuman musiikillinen kirjo ulottuu varhaisbarokista rakastetuimpiin klassikoihin ja uusimpaan musiikkiin, jota on viikolla kantaesitetty jo yli 70 teoksen verran. Viikon ohjelmaan kuuluu myös vuoden kuvataiteilijan näyttely, esiintymisiä kylillä, palvelutaloissa ja kouluissa ja iltajameja.
Tapahtuman järjestää Kaustisen kamarimusiikkiyhdistys.
Suomen kansansoitinmuseo, Kaustinen

Kansanmusiikki-instituutin ylläpitämä Suomen kansansoitinmuseo sijaitsee Kansantaiteenkeskuksessa. Museoon on maksuton pääsy, ja se on avoinna arkisin klo 11–15, Kaustisen kansanmusiikkijuhlien aikana aamusta iltaan. Museon vuosina 2019–2021 uusittava perusnäyttely Kaustislainen viulunsoitto – elävä perintö esittelee Kaustisen ja lähialueen elävää pelimanniperintöä ja sen historiaa esineiden, kuvien, äänen ja videoiden
avulla. Näyttelyssä voi myös ottaa omakohtaista tuntumaa niin pelimannisoittimien soittamiseen kuin tanssiaskeliinkin.
Yhteisöjen sivustoja:
Kylien ja koulujen yhteisöt
- Jylhän kylätalo
- Järvelän kyläyhdistys ry
- Kyläsavut ry
- Kyläyhdistys Kyläkeidas ry
- Köyhäjoen kyläyhdistys
- Vintturin ja Tastulan kyläyhdistys ViTatiimi ry ja Facebook-sivu
- Keskuskoulun (1.-6.) vanhempainyhdistys Kissakankaan vanhemmat ry ja Facebook
- Poor river ry, Köyhäjoen koulun vanhempainyhdistys
- Puuharemmi, Puumalan koulun vanhempainyhdistys ry
- Kaustisen Nuorisoseuran – Ottosten Facebook
- Salonkylän Nuorisoseura
Liikuntaseurat ja harrastusyhteisöt
- Showtanssijat
- Ottosten Facebook-Kaustisen Nuorisoseuran
- Frisbeegolfharrastajien Facebook-sivusto
- Kaustisen metsästysseura ry
- Köyhäjoen metsästysseura
- Salonkylä-Viiperin metsästysseura
- Kaustisen Ylikylien metsästysseura
- Kaustisenseudun koiraharrastajat
- Perhonjokilaakson retkeilijät ry
- Nikulan ravirata
- Moukarikarnevaalit ja Facebook
- Kaustisen Moottorikerho
- Voimailuseura Piisalle Riskit
- Kameraseura Knäps ry
- Kaustisen 4H-yhdistys
Kulttuuri ja taide yhteisöt
- Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiiki ry ja sen Facebook
- Kameraseura Knäps ry
- Kansanmusiikkijuhlien sivusto Folk Music Festival Kaustinen
- Kaustisen historian ja elävän kulttuuriperinnön tietokanta Arviiti
- Kaustisen Kamarimusiikkiviikko
- Kaustisen Kansantaiteenkeskus
- Genius Logi -kulttuuriperintöreitit Keski-Pohjanmaalla
- Kaustisen musiikkilukio ja Facebook
- Kaustisen musiikkilukion tuki ry
- Kaustisen Nuorisoseuran – Ottosten Facebook
- Kaustisen Pelimanniyhdistys
- Kaustislainen viulunsoitto/ ja matka Unescoon
- Kino Kaustinen
- Kotiseutumuseo, Kaustisen kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä kotiseutumuseo
- Kraatari, museona toimiva käsityöläistalo Kraatari
- Näppärit ja Facebook
- Pelimannitalo
- Pro Kaustinen ry
- Tallari, Kansanmusiikkiyhtye Tallari
- Virkkalan perinneseura ja Facebook
- Wirkkaloiden taiteilijapolku
Muita yhdistyksiä, yhteisöjä ja sivustoja
- Genius Logi -kulttuuriperintöreitit Keski-Pohjanmaalla
- Kaustisen 4H-yhdistys
- Kaustisen Eläkeliiton Yhdistys ja Facebook
- Kaustisen historian ja elävän kulttuuriperinnön tietokanta Arviiti
- Kaustisen Kansantaiteenkeskus
- Kaustisen kirjasto
- Moukarikarnevaalit ja Facebook
- Kaustisen musiikkilukio ja Facebook
- Kaustisen musiikkilukion tuki ry
- Kino Kaustinen
- Kotiseutumuseo, Kaustisen kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä kotiseutumuseo
- Kraatari, museona toimiva käsityöläistalo Kraatari
- MLL:n Kaustisen yhdistys
- Moukarikarnevaalit ja Facebook
- Nikulan ravirata
![]()