Miten sinä kehittäisit Kaustisen kuntaa 10 000 eurolla? Kerro ideasi lomakkeella

Kaustisen logo.

Hyvinvointialue, kunnat ja järjestöt kehittävät yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä (HYTE)

Keski-Pohjanmaan alueella kokoontuu säännöllisesti alueen HYTE-koordinoijien työryhmä. Työryhmään kuuluvat kuntien HYTE-koordinoijat, hyvinvointialueen HYTE-koordinoinnin edustajat, järjestöedustajat Kosti ry:stä ja AVI:n edustaja. Työryhmän tavoitteena on edistää yhteistyötä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden lisäämiseksi.

Työryhmän aiheina ovat olleet esimerkiksi alueen väestön hyvinvoinnin ja terveyden tilan kartoittaminen, tiedon tuominen päätöksentekoon ja sen pohjilta erilaisten kehittämistoimenpiteiden toteuttaminen. Esimerkki toimenpiteestä on yksilökohtaisen ja ryhmämuotoisen liikuntaneuvonnan ja elintapavalmennuksen yhteistyön kehittäminen siten, että kuntalaisilla on tarjolla tukea terveellisten elintapojen edistämiseksi. Kehittämistoimenpiteitä valmistellaan myös esimerkiksi yhteisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen viestinnän osalta sekä järjestönäkyvyyden kehittämiseksi alueen kunnissa.

Mikäli haluat kuulla lisää kuntasi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä voit olla yhteydessä:
Kaisa Siirilä
Hyvinvointikoordinaattori
Kaustisen kunta
kaisa.siirila(at)kaustinen.fi
puh. 050 4119 211

Loading