EtusivuVarhaiskasvatuksen asiakasmaksutVarhaiskasvatuksen laskutuksesta

Päivähoitomaksujen laskutuksesta

 

Päivähoitomaksut laskutetaan takautuvasti aina seuraavan kuun puolivälissä. Esimerkiksi elokuun päivähoito laskutetaan syyskuun puolivälin jälkeen ja se erääntyy syyskuun loppuun. Poikkeamista laskutussyklissä tiedotetaan.

Päivähoitomaksu voidaan periä enintään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden aikana. Toimintavuosi alkaa 1.8 ja päättyy 31.7. Heinäkuu on maksuton kuukausi mikäli lapsi on aloittanut päivähoidossa edeltävän vuoden elokuun aikana tai aiemmin.

Tarvittaessa lapsen hoitopaikasta voi luopua määräajaksi päivähoitopaikkaa menettämättä kesälomakautena (kesäkuu, heinäkuu, elokuu) mutta vähintään kahden täyden perättäisen kalenterikuukauden ajaksi. 

Maksupäätöksen mukaiseen kuukausimaksuun tulee muutoksia seuraavissa tilanteissa:

- lapsi on oman sairautensa vuoksi poissa varhaiskasvatuksesta 11 päivää tai enemmän kalenterikuukauden aikana, kyseiseltä kuukaudelta peritään puolet tässä laissa säädetystä kuukausimaksusta

- sairaudesta johtuvan poissaolon kestäessä koko kalenterikuukauden maksua ei peritä lainkaan

- maksua ei peritä myöskään niiltä päiviltä, joina lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta isyysrahajaksojen ajan, isyysrahajaksojen aikana lapsella ei ole oikeutta varhaiskasvatukseen mutta ei myöskään menetä paikkaansa varhaiskasvatuksessa

- jos lapsi on muusta syystä poissa varhaiskasvatuksesta koko kalenterikuukauden ajan, peritään puolet kuukausimaksusta

 

Viivästyskorko

Jos palvelusta määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, saadaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien enintään korkolain (633/1982) 4§:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.

 

Maksun periminen ja ulosotto

Kuukausimaksu ja sille perittävä viivästyskorko ovat suoraan ulosottokelpoisia. Laskun jälkeen lähetetään yksi maksumuistutus jonka jälkeen maksu voidaan siirtää ulosottoon.

Maksusuunnitelma

Maksamattomista laskuista on mahdollista sopia maksusuunnitelma ottamalla ensin yhteyttä palveluneuvojaan, joka ohjaa asiassa eteenpäin.

Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen tulee aina tehdä ennen toimeentulotuesta annetun lain mukaisen toimeentulotuen myöntämistä.

 

Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista